Timantti- ja vihkisormukset

Timantti- ja vihkisormuksen osto on monille ehkäpä kaikkein tunteellisin ostopäätös. Siihen kannattaa käyttää aikaa ja myyjän ammattitaitoa. Timantti- ja vihkisormuksen lopulliseen muotoon ja malliin vaikuttaa käyttäjän omat vaatimukset ja mieltymykset. Joillekin on tärkeää timantin loisto ja näyttävyys, toisille tärkeämpää on kestävyys ja käytännöllisyys. Timantti- ja vihkisormuksia on tuhansia erilaisia ja kultasepän ammattitaidon ansiosta jokaiselle löytyy varmasti sopiva sormus. Myymälässämme on peräti yli 3000 erilaista sormusmallia ja olemme tottuneet toteuttamaan vaativammankin asiakkaan toiveet.

Suomessa vihkisormusten käytöllä on talonpoikaisväestön piirissä melkoisen lyhyt historia. Vielä 1900-luvulla talonpojat saattoivat lainata vihkimistä varten sormuksen papilta. Sormuksen käyttö levisi ylimystön piiristä tavallisen porvariston piiriin ja sieltä talonpoikien pariin laajemmin vasta 1900-luvulla. Nyt uudella vuosituhannella vihkisormukset saavat olla mielellään persoonalliset ja näyttävät. Suosituimpina materiaaleina keltakulta ja valkokulta. Timanttien lisäksi suosiotaan vihkisormuksissa kasvattaa myös erimuotoiset ja -väriset jalokivet. Timanttiin yhdistetään usein erilaisia uskomuksia ja erityisesti sen kestävyydellä on suuri symbolinen merkitys avioliitossa. Vihkisormusta ei ole pakko käyttää, mutta se on kaunis, rakasta muistava ele.

Teettäessäsi meillä sormuksen sinulla ei ole ostopakkoa, vaan saat tehdä ostopäätöksen nähdessäsi valmiin sormuksen! Mikäli sormus ei miellytä sinua se jää meille myyntiin. Sormuksen suunnittelu ja teettäminen tilaustyönä on erinomainen vaihtoehto jos haussa on oma uniikki sormus.

View as Ruudukko Luettelo

Tuotteet 1-32 / 2336

Sivu
per sivu
Aseta laskevaan järjestykseen
  1. Thomas Sabo, Heart- timanttisormus, D_TR0016-725-14°
    Tarjoushinta 51,75 € Normaalihinta 69,00 €
  2. Thomas Sabo, Timanttisormus, D_TR0005-725-14 °
    Tarjoushinta 59,25 € Normaalihinta 79,00 €
  3. Cocktail, Woo Woo -titaanisormus pinkillä kivellä
    Tarjoushinta 62,30 € Normaalihinta 89,00 €
  4. Cocktail, Casino -titaanisormus kirkkaalla kivellä
    Tarjoushinta 62,30 € Normaalihinta 89,00 €
  5. Cocktail, White Lady -titaanisormus kirkkaalla kivellä
    Tarjoushinta 62,30 € Normaalihinta 89,00 €
  6. Cocktail, Sea Breeze -titaanisormus pinkillä kivellä
    Tarjoushinta 62,30 € Normaalihinta 89,00 €
  7. Cocktail, Dark and Stormy -titaanisormus mustalla kivellä
    Tarjoushinta 63,70 € Normaalihinta 91,00 €
  8. Cocktail, Cuba Libre -titaanisormus mustalla kivellä
    Tarjoushinta 63,70 € Normaalihinta 91,00 €
  9. Cocktail, Bloody Mary -titaanisormus punaisella kivellä
    Tarjoushinta 68,60 € Normaalihinta 98,00 €
  10. Cocktail, California Dream -titaanisormus punaisella kivellä
    Tarjoushinta 68,60 € Normaalihinta 98,00 €
  11. Cocktail, Bahama Mama -titaanisormus oranssilla kivellä
    Tarjoushinta 69,30 € Normaalihinta 99,00 €
  12. Cocktail, Naked & Famous -titaanisormus oranssilla kivellä
    Tarjoushinta 69,30 € Normaalihinta 99,00 €
  13. Cocktail, Bermuda Rose -titaanisormus pinkillä kivellä
    Tarjoushinta 69,30 € Normaalihinta 99,00 €
  14. Cocktail, Pink Lady -titaanisormus pinkillä kivellä
    Tarjoushinta 69,30 € Normaalihinta 99,00 €
  15. Cocktail, Tuxedo -titaanisormus kirkkaalla kivellä
    Tarjoushinta 69,30 € Normaalihinta 99,00 €
  16. Cocktail, Ritz Fizz -titaanisormus kirkkaalla kivellä
    Tarjoushinta 69,30 € Normaalihinta 99,00 €
  17. Cocktail, Irish Coffee -titaanisormus mustalla kivellä
    Tarjoushinta 70,70 € Normaalihinta 101,00 €
  18. Cocktail, Black Russian -titaanisormus mustalla kivellä
    Tarjoushinta 70,70 € Normaalihinta 101,00 €
  19. Malmin Korupaja, Treats, Jalebi -timanttisormus
    Tarjoushinta 74,70 € Normaalihinta 249,00 €
  20. Cocktail, Showbiz -titaanisormus punaisella kivellä
    Tarjoushinta 75,60 € Normaalihinta 108,00 €
  21. Cocktail, Mai Tai -titaanisormus punaisella kivellä
    Tarjoushinta 75,60 € Normaalihinta 108,00 €
  22. Cocktail, Caribbean Lovers -titaanisormus oranssilla kivellä
    Tarjoushinta 76,30 € Normaalihinta 109,00 €
  23. Cocktail, Adonis -titaanisormus oranssilla kivellä
    Tarjoushinta 76,30 € Normaalihinta 109,00 €
  24. Cocktail, Singapore Sling -titaanisormus pinkillä kivellä
    Tarjoushinta 76,30 € Normaalihinta 109,00 €
  25. Cocktail, Cosmopolitan -titaanisormus pinkillä kivellä
    Tarjoushinta 76,30 € Normaalihinta 109,00 €
  26. Cocktail, Clover Club -titaanisormus kirkkaalla kivellä
    Tarjoushinta 76,30 € Normaalihinta 109,00 €
  27. Cocktail, China Club -titaanisormus kirkkaalla kivellä
    Tarjoushinta 76,30 € Normaalihinta 109,00 €
  28. Cocktail, Spritz Veneziano -titaanisormus mustalla kivellä
    Tarjoushinta 77,70 € Normaalihinta 111,00 €
  29. Cocktail, French Connection -titaanisormus mustalla kivellä
    Tarjoushinta 77,70 € Normaalihinta 111,00 €
  30. Cocktail, Americano -titaanisormus punaisella kivellä
    Tarjoushinta 82,60 € Normaalihinta 118,00 €
  31. Cocktail, American Beauty -titaanisormus punaisella kivellä
    Tarjoushinta 82,60 € Normaalihinta 118,00 €
View as Ruudukko Luettelo

Tuotteet 1-32 / 2336

Sivu
per sivu
Aseta laskevaan järjestykseen