Lumoava

Lumoava

Lumoava korut 

Lumoavan korut tehdään käsityönä Kuopiossa, maailman pohjoisimmassa korutehtaassa. Järvi-Suomen sydämessä kierrätetty jalometalli saa uuden muodon ja elämän.

Lumoavan suunnittelijoiden uneksimat ja piirtämät mallit muuttuvat todeksi kultaseppien käsissä – ja näin syntyneen korun avulla sinä voit näyttää tunteesi, muistaa lähimmäistä tai yllättää itsesi! Lumoavan koru on kestävä ja eettinen valinta, ja sellaisen hankkimalla tuet kotimaista työtä. Lumoavan korujen valmistuksessa käytetään suurimmaksi osakseen kierrätettyjä jalometalleja. 

Lumoava brändinä

Lumoava on suomalainen perheyritys, jonka korut ihastuttavat ainutlaatuisella muotoilullaan sukupolvesta toiseen. Yli 80 vuoden ammattitaitoon nojaava koruvalmistuksen perinne näkyy jokaisessa yksityiskohdassa – jokainen koru syntyy suomalaisena käsityönä 100 % kierrätetystä kullasta ja hopeasta. Lumoavan korujen sydämessä on ajaton ja raikas design, joka koskettaa tunteita vuodesta toiseen. Ne ovat koruja, joihin voi ihastua aina uudestaan.

Lumoava koruvalikoima 

Lumoava uudistaa jatkuvasti koruvalikoimaa ja klassiset korusarjat saavat täydennystä uusia korumalleilla. Lumoava pitää kuitenkin aina valikoimassa klassikko korut, jolloin Lumoava koru on myös erittäin hyvä lahja. Lumoavan valikoimasta löydät myös tyylikkäät korut niin juhlaan kuin arkeenkin.

Lumoava korvakorut, kaulakorut ja rannekorut

Valikoimastamme löydät paljon erilaisia kaulakoruja ja riipuksia, korvakoruja, ranne- ja nilkkakoruja, solmioneuloja ja kalvosinnappeja sekä myös sormukset ja ensilahjat.

Meiltä voit valita korun kaikkiin elämäsi hetkiin. Lumoavan korut koskettavat, koristavat ja lumoavat. Tutustu alhaalta valikoimaan!

View as Ruudukko Luettelo

Tuotteet 1-32 / 634

Aseta laskevaan järjestykseen
  1. Käsiraha tilaustuotteille
    0,00 €
  2. -30%OUTLET
    Lumoava, Valtiatar Tuuli -puukorvakorut°
    Tarjoushinta 27,30 € Normaalihinta 39,00 €
  3. -30%OUTLET
    Lumoava, Aika -puukorvakorut, kerma°
    Tarjoushinta 27,30 € Normaalihinta 39,00 €
  4. -30%OUTLET
    Lumoava, Aika -puukorvakorut, punainen°
    Tarjoushinta 27,30 € Normaalihinta 39,00 €
  5. -30%OUTLET
    Lumoava, Aika -puukorvakorut, lime°
    Tarjoushinta 27,30 € Normaalihinta 39,00 €
  6. -30%OUTLET
    Lumoava, Fantasia -puukorvakorut, musta°
    Tarjoushinta 27,30 € Normaalihinta 39,00 €
  7. -30%OUTLET
    Lumoava, Fantasia -puukorvakorut, kulta°
    Tarjoushinta 27,30 € Normaalihinta 39,00 €
  8. -30%OUTLET
    Lumoava, Fantasia -puukorvakorut, punainen°
    Tarjoushinta 27,30 € Normaalihinta 39,00 €
  9. -30%OUTLET
    Lumoava, Verso -puukorvakorut, burgundi°
    Tarjoushinta 27,30 € Normaalihinta 39,00 €
  10. -30%OUTLET
    Lumoava, Verso -puukorvakorut, sininen°
    Tarjoushinta 27,30 € Normaalihinta 39,00 €
  11. -30%OUTLET
    Lumoava, Verso -puukorvakorut, musta°
    Tarjoushinta 27,30 € Normaalihinta 39,00 €
  12. -30%OUTLET
    Lumoava, Verso -puukorvakorut, kulta°
    Tarjoushinta 27,30 € Normaalihinta 39,00 €
  13. -30%OUTLET
    Lumoava, Hali Hehku -puukorvakorut°
    Tarjoushinta 27,30 € Normaalihinta 39,00 €
  14. -30%OUTLET
    Lumoava, Hali Onni -puukorvakorut°
    Tarjoushinta 27,30 € Normaalihinta 39,00 €
  15. -30%OUTLET
    Lumoava, Hali Ilo -puukorvakorut°
    Tarjoushinta 27,30 € Normaalihinta 39,00 €
  16. -30%OUTLET
    Lumoava, Hurma Kosketus -puukorvakorut°
    Tarjoushinta 27,30 € Normaalihinta 39,00 €
  17. -30%OUTLET
    Lumoava, Helmi -puukorvakorut, aqua°
    Tarjoushinta 34,30 € Normaalihinta 49,00 €
  18. -30%OUTLET
    Lumoava, Helmi -puukorvakorut, roosa°
    Tarjoushinta 34,30 € Normaalihinta 49,00 €
  19. -30%OUTLET
    Lumoava, Helmi -puukorvakorut, musta°
    Tarjoushinta 34,30 € Normaalihinta 49,00 €
  20. Lumoava, Moomin Seikkailu -puukorvakorut
    39,00 €
  21. -30%OUTLET
    Lumoava, Hurma -kynttilälyhty°
    Tarjoushinta 44,80 € Normaalihinta 64,00 €
  22. -30%OUTLET
    Lumoava, Revontuli -kynttilälyhty°
    Tarjoushinta 44,80 € Normaalihinta 64,00 €
  23. -30%OUTLET
    Lumoava, Tuike -kynttilälyhty°
    Tarjoushinta 44,80 € Normaalihinta 64,00 €
  24. -30%OUTLET
    Lumoava, Valo-kynttilälyhty°
    Tarjoushinta 44,80 € Normaalihinta 64,00 €
  25. -30%OUTLET
    Lumoava, Aava -korvakorut°
    Tarjoushinta 48,30 € Normaalihinta 69,00 €
  26. Lumoava, Hali -hela, hopea
    49,00 €
  27. -30%OUTLET
    Lumoava, Viisto -korvakorut, hopea°
    Tarjoushinta 49,00 € Normaalihinta 70,00 €
  28. -30%OUTLET
    Lumoava, Loisto-rannekoru, hopea ja nahka°
    Tarjoushinta 51,80 € Normaalihinta 74,00 €
  29. Uusi
    Lumoava, Joutsenet-charm, hopea
    59,00 €
  30. Lumoava, Anna-charm, hopea
    59,00 €
  31. Lumoava, Helmi Sydän -charm, hopea
    59,00 €
  32. Lumoava, Daisy Risti -charm, hopea
    59,00 €
Sivu
per sivu