Lumoava

Lumoava

Lumoava korut 

Lumoavan korut tehdään käsityönä Kuopiossa, maailman pohjoisimmassa korutehtaassa. Järvi-Suomen sydämessä kierrätetty jalometalli saa uuden muodon ja elämän.

Lumoavan suunnittelijoiden uneksimat ja piirtämät mallit muuttuvat todeksi kultaseppien käsissä – ja näin syntyneen korun avulla sinä voit näyttää tunteesi, muistaa lähimmäistä tai yllättää itsesi! Lumoavan koru on kestävä ja eettinen valinta, ja sellaisen hankkimalla tuet kotimaista työtä. Lumoavan korujen valmistuksessa käytetään suurimmaksi osakseen kierrätettyjä jalometalleja. 

Lumoava brändinä

Lumoava on suomalainen perheyritys, jonka korut ihastuttavat ainutlaatuisella muotoilullaan sukupolvesta toiseen. Yli 80 vuoden ammattitaitoon nojaava koruvalmistuksen perinne näkyy jokaisessa yksityiskohdassa – jokainen koru syntyy suomalaisena käsityönä 100 % kierrätetystä kullasta ja hopeasta. Lumoavan korujen sydämessä on ajaton ja raikas design, joka koskettaa tunteita vuodesta toiseen. Ne ovat koruja, joihin voi ihastua aina uudestaan.

Lumoava koruvalikoima 

Lumoava uudistaa jatkuvasti koruvalikoimaa ja klassiset korusarjat saavat täydennystä uusia korumalleilla. Lumoava pitää kuitenkin aina valikoimassa klassikko korut, jolloin Lumoava koru on myös erittäin hyvä lahja. Lumoavan valikoimasta löydät myös tyylikkäät korut niin juhlaan kuin arkeenkin.

Lumoava korvakorut, kaulakorut ja rannekorut

Valikoimastamme löydät paljon erilaisia kaulakoruja ja riipuksia, korvakoruja, ranne- ja nilkkakoruja, solmioneuloja ja kalvosinnappeja sekä myös sormukset ja ensilahjat.

Meiltä voit valita korun kaikkiin elämäsi hetkiin. Lumoavan korut koskettavat, koristavat ja lumoavat. Tutustu alhaalta valikoimaan!

View as Ruudukko Luettelo

Tuotteet 545-576 / 634

Aseta laskevaan järjestykseen
  1. Lumoava, Yölento-kaulakoru, keltakullattu
    999,00 €
  2. Lumoava, Silo -sormus 3 mm, valkokulta
    999,00 €
  3. Lumoava, Polku -ristiriipus, keltakulta
    999,00 €
  4. -50%OUTLET
    Lumoava, Kiara -sormus, valkokulta°
    Tarjoushinta 1 017,00 € Normaalihinta 2 034,00 €
  5. Lumoava, Helmi -riipus Akoya-helmellä, keltakulta
    1 039,00 €
  6. Lumoava, Tahdon -sormus, keltakulta
    1 044,00 €
  7. Lumoava, Polku -sormus 3mm, valkokulta
    1 059,00 €
  8. Lumoava, Metsäkukkia -sormus, keltakulta
    1 069,00 €
  9. Lumoava, Metsäkukkia -ristiriipus, keltakulta
    1 079,00 €
  10. Lumoava, Polku -timanttisormus 3mm, valkokulta
    1 084,00 €
  11. Lumoava, Raita -sormus 3,5 mm, valkokulta
    1 094,00 €
  12. Lumoava, Nefer -riipus pieni, keltakulta
    1 129,00 €
  13. Lumoava, Hunaja -kalvosinnapit, keltakulta
    1 129,00 €
  14. Lumoava, Hali -riipus keskikoko, keltakulta
    1 129,00 €
  15. Lumoava, Hertta -sormus, keltakulta 5mm
    1 144,00 €
  16. Lumoava, Tahdon -sormus, valkokulta
    1 149,00 €
  17. Lumoava, Metsäkukkia -sormus, valkokulta
    1 164,00 €
  18. Lumoava, Lupaus -sormus, keltakulta
    1 179,00 €
  19. Lumoava, Polku -sormus 5mm, keltakulta
    1 204,00 €
  20. Lumoava, Hunaja -solmioneula, keltakulta
    1 229,00 €
  21. Lumoava, Raita -sormus 5 mm, keltakulta
    1 259,00 €
Sivu
per sivu